Sunday, April 19, 2015

Pet Expo 2015 ja nuolimyrkkysammakot

Olin Helsingissä Pet Expo -messuilla. Tapahtuman yhteydessä oli myös Model Expo. Vaikkakin Model Expossa oli kaikkea jännää, niin minulle Pet Expo on ehdottomasti se kaikkein mielenkiintoisin osio. Tutustuin Herppiharrastajien ständiin ja ihailin hämähäkkejä ja käärmeitä. Myös Dendrobatidae ry standillä tuli vietettyä aikaa. Viime vuonna Lemmikkimessuilla tuli vietettyä pitkän tovin siellä ja kyselin paljon nuolimyrkkysammakoista ja kiinnostuin niiden trooppisista terraarioista. Päätin silloin, että alan harjoittelemaan banaanikärpästen kasvatusta, mutta olin sitä mieltä, etten ollut valmis nuolareihin vielä.  Olin sitä mieltä myös nyt, etten ole valmis hankkimaan nuolimyrkkysammakoita. Syy oli suurimmalta osin rahallinen. Menin kuitenkin kysymään, onko tänä vuona myynnissä sammakoita ja siellä olikin kahta lajia. Toisena oli Dendtobates Tinctorious ”Azureus” värimuotona oleva pariskunta ja toisena myynissä oli pienempi laji, jonka nimeä en muista.

Seuraani liittyi tyttöystäväni Susanna, jolla oli aikaisempaa kokemusta Azureus sammakosta. Hän luopui siitä aikoinaan, sillä banaanikärpästen kasvatus osoittautui hankalaksi. Nämä kärpäset ovatkin tämän lajin hankalin osuus. Itse terra pyörii biotooppina itsestään. Sammakon jätteitä ei tarvitse juurikaan siivota, kun siirat ja hyppyhäntäiset syövät ylimääräistä orgaanista ainesta. Kasveja pitää toki karsia ja vettä sumuttaa, mutta ruoan kasvatus on se työläs osuus. Vaikka banaanikärpästen kasvatus luulisi olevan helppoa, niin ne voivat kokea massakuoleman, vaikka kaikki olosuhteet ovat optimit. Uusi kasvatus purkki pitää myös tehdä tietyin aikavälein. Kärpästen elinkaari on myös lyhyt, joten suurta reserviä ei voi kerralla kasvattaa. Kerroin Susannalle, että täällä olisi Azureuksia myynnissä, ja sen sijaan, että hän olisi puhunut minulle järkeä, hän yllytti minua hankkimaan sammakot.

Kävelin hiukan ympäri ja pohdin asiaa. Minun oli suunnitelma hankkia sammakoita, mutta ei välttämättä vielä. Oliko minulla edes kaikki tarvittava kotona tällä varoitusajalla. Menin yhdistyksen tiskille takaisin ja aloin käymään läpi, mitä tarvitsisin. Minulla oli ylimääräinen 30 cm Exo-Terra, joka olisi hyvä väliaikaisasutus, joskin liian pieni lopulliseksi. Minulla oli purkillinen kookosturvetta, joka sopii pohjaksi, pari juurakkoa, kookosmaja piiloksi, vesikuppi, korkkikaarnaa, kultaköynnös, muovikasveja, kuivia lehtiä, lämpö- ja kosteusmittari sekä Suskilta peritty LED akvaariovalaisin. Totesin, että nurkissani olisi kaikki tarvittava. Ainoastaan ruoka puuttui. He kuitenkin lupasivat antaa minulle kasvatustarvikkeet ja ison kasan Drosophila Hydei-kärpäsiä, joilla päästä alkuun. Päätin mitä tässä pähkäilemään… tämä tulisi tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Ostin Sammakot.

Kotiin päästyäni rakensin väliaikaisterran ja siitä tuli oikeastaan aika kiva. Laitoin kuvan myös harrastusryhmään Facebookissa, vaikka pelkäsin tulevani lynkatuksi heräteostoksen vuoksi. Harrastajat osoittautuivat aika avarakatseisiksi asian suhteen. Väliaikaisterra sai jopa kehuja.

Sammakot asettuivat hyvin kodiksi, vaikka naaras (Akka) hiukan dominoikin Ukkoa. Päivien saatossa kiusaaminen on tosin jäänyt ja ne ovat sovussa. Ne ovat aikaisemminkin asuneet yhdessä ja onnistuneet myös kutemaan edellisellä omistajalla. Viimepäivät ovat olleet aika kuumeisia lopullisen terraarion suunnittelua. Minulla on mielessä hankkia käytetty terra tai akvaario. Haaveilen myös rakentavani siihen itse taustan ja vesiputouksen. Netistä löytyy paljon ohjeita, joita olen jo puolivuotta halunnut päästä kokeilemaan käytännössä. Tulevaisuudessa raportoin projektin etenemistä.

Väliaikaisterra
Azureus pariskunta
Lähikuva uroksesta
Kuva sisustuksesta

No comments:

Post a Comment