Tuesday, May 26, 2015

Jäte-Joonas

Ei minun taas pitänyt hankkia uutta sammakkoa, mutta näin siinä kävi. :p lajiltaan hän on koristesarvisammakko eli Ceratophrys ornata. Hänelle on kyltymätön nälkä ja hän viettää suurimman osan ajastaan paikoillaan turpeessa. Kyltymättömästä ruokahalusta tulee lempinimi Jäte-Joonas. Sanotaan, että lemmikki muistuttaa omistajaansa, ja tämän kohdalla yhtäläisyydet ovat ilmeiset. Hän asustaa tällä hetkellä faunaboxissa, mutta kun Suskin hiiri muuttaa isompaan terraarioon perin hänen 54 L verkkokannellisen akvaarion.

Tuesday, May 12, 2015

Video terraariosta ja sammakkojen ruokailu


Mitä opin ensimmäisestä terraariosta


  1. Terraariota ei kannata tehdä kiireellä ja kasvit kannattaa hankkia vasta, kun tausta kunnossa (paitsi sammal, jolla voi paikkailla)
  2. Musta silikoni on helpompaa kuin kirkas. Helpompi nähdä, mihin on levitetty, ja jos turve putoilee, ei näy kaljut alueen niin helposti. Tilaan tätä vaikka ulkomailta, jos ei muu auta.
  3. Suurempi varovaisuus silikonin kanssa. Silikoni oli vaikeampi irrottaa, kuin pu-vaahto.
  4. Hyvä pumppu! Liian pieni on ajan ja rahan hukkaa.
  5. Veden kierto! Kannattaa mahdollistaa, että vesi pääse pumpulle eikä pullonkauloja synny ja pumppuun tukoksia. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla isompaa materiaalia viemäröintiin turvetta erottaamaan verkko ja pumppuun vaahtomuovista löyhää filtteriainesta.
  6. Kypsytys! Hätiköin muuton kanssa ja näin jälkeenpäin terraario olisi saanut vielä kypsyä. Seuraavan projektin voisikin aloittaa niin, että sammakkoja ei olisi edes hankittu. Tässä tosin oli kiirettä saada sammakot muuttamaan ja terran rakennus viivästyi, kun odotin pakettia saksasta. Sammaleetkin tahtovat putoilla sammakon painosta, sillä eivät ole kunnolla kiinnittyneet.
  7. Vesi piiskaa taustaa ja saa aikaan kaljuja kohtia. Jos seuraavaan terraan tulee putous, pitää kiviä tai muuta vastaavaa olla koko matkalle.

Sunday, May 10, 2015

Kasvit ja sammakoiden muutto

Terraarion viimeinen vaihe tai ainakin viimeinen oli kasvien istuttaminen. Sammalta olin jo aikaisemmin laittanut kiinni, mutta nyt oli loppujen kasvien vuoro. Taustassa oli korkkikaarnaa, johon bromeliat istutettiin ja loput kasvit tulivat turpeeseen. Kun kasvit olivat istutettu terraario siirtyi lopulliselle paikalleen. Tietokone sai siirtyä lattialle ja uusi terrario tuli työpöydälle. Istun kotona ollessa paljon koneella ja tästä tulee parhaiten seurattua sammakoiden puuhia. Sohva on myös lähellä, joten terraariota on helppo seurata myös sohvalta käsin. Siirsin sammakot yksitellen lateksihanskoja ja muovituoppia käyttäen lopulliseen terraarioonsa. Tajusin myös terraario ei tulisi olevaan valmis vielä pitään aikaan. Pumpun kanssa pitää löytää tasapaino ja sammaleet tahtoivat putoilla seinältä samppien hyppiessä niihin. Huomasin myös, että eroosio syö taustan turvetta hyvin nopeasti pois, kohdista, jossa vesi virtaa. Lisäsin sammalta seinään ja kiinnittelin niitä rautalangoilla ja laitoin korkkikaarnan vesiputoukseen, ettei vesi pääsiis syömään niin nopeasti taustaa. Sammaleen kiinnittyminen ja leviäminen vie oman aikansa ja lopputuleman varmaan näkee vastaa kuukausien päästä, kun myös kasvit kasvavat ja levittäytyvät. Hyppyhäntäiset ja siirat puuttuvat vielä, joten biotooppi ei varsinaisesti vielä pyöri. Lisäsin terraan vielä kookoksen puolikkaan lemmenpesäksi. Teoriassa on mahdollista, että nämä lisääntyvät. Ensiksi ajattelin, etten lisäännytä, mutta päätin, että jos nuijapäitä ilmestyy pyrin hoitamaan ne aikuiseksi ja etsimään kodin. Sammakkojen puuhia oli hauska seurata ja ne keksivätkin jänniä paikkoja kiivetä ja hyppi pitkin terraariota. Juokseva vesikin sai hyväksynnän, etenkin Ukolta, joka meni suoraan virtauksen alle "suihkuun".

Lista kasveista:

Bromeliat:
Vriesea guttata
Neoregelia tigrina rot
Catopsis morreniana

Sammaleet:
Jaavan sammal
Lappenmoos (rahkasammal?)

Saniainen kukkakaupasta

Köynös:
Ficus pumila var. minuta


Terra loppusuoralla
Terraarion paikka
Sammakkojen siirto. Pohjalla myös lehtiä tarjoaamassa suojaa ja lannoitetta.

Sammakkojen ihmettelyä 

Ukko katselemassa uusia hoodeja

Pariskunta otti onton korrkikaarnan asunnokseen.

Vesiputous ja lampi

Terraarioon on tulossa vesielementti. Sen idea on pumpata vettä pohjalla olevasta viemärikerroksesta ja pudottaa vesi kivien, sammaleen ja turpeen päälle. Tämä estää, ettei vesi seiso ja toimii myös biologisena filtterinä. Vesiputouksen pummpuna toimii Eheim compact 600. Kokeilin ensiksi Exo Terra Flo 200 pumppua, mutta sen teho ei riittänyt veden siirtämiseen. Vesiputouksen letku on piilotettu pu-vaahto taustan sisään ja pumpu virtajohto menee pvc-putkea pitkin, joka on myös piilotettu taustan sisään. Hain sopivaa virtausta lisäämällä liuskekiviä toisten kivien väliin ja kyn löysin sopivat kohdat, kiinnitin ne silikoonilla. Kun putouksen kivet olivat kiinni, niin aloin rakentamaan lampea. Terraarion pohjalle tuli Kekkilän ruukkusoraa, joka mahdollistaa veden kulun pohjassa. Lisäsin pienen kerroksen tätä ja sitten laskin pohjalle istutuskangasta. ja tämän päälle latosin pyöreät rantakivet ja liuskekivet. Kangast taiteltiin mytyksi ja sitten lisättiin loput ruukkusorat, niin, että lampeen jäi syvänne. Kun kaikki sora oli lisätty, kangasta taiteltiin auki ja turveen lisääminen alkoi. Kun lopuksi lisäsi vettä, se valui valepohjan läpi ruukkusoraan ja nousi lampeen. Pumpun asetuksen kanssa on ongelmia ollut ja voi olla, että joudun hakemaan vaahtomuovia pumpun viereen, jotta ruukkusora ei tuki sisäänottoaukkoa.




Pumpun ensimmäiset testaukset

Tausta valmis

Vesi elementti

Viemäröinti ja valepohjan muodostava kangas

Kokeiluja veden virtaamisen kanssa

Turve lisätty

Saturday, May 9, 2015

Tausta 2

Vaahdottamisen jälkeen oli vuorossa kookosturpeen silikoonaaminen taustaan. Kokosturpeen mukana xaxim jauhetta, jonka pitäisi versoa erialisia kasveja. Aloitin vesiputouksesta ja samalla liimasin kivet ja ripottelin turpeen. Kookosturve oli huolellisesti kuivatettu uunissa ennen käyttöä. Tein taustan pinnoituksen vaiheittain. Silikooni levisi lasiinki ja sen poistaminen osottautui vaikeammaksi kuin pu-vaahdon. Kokeilin kaikkea sinolia, pesuaineita myöden. Parhaaksi silikoonin irrottajaksi osottautui kertakäyttö partahöylyn irrotettu terä. Taustaa piti paikata monta kertaa, sillä kirkasta silikonia on hankala levittää täysin kattavasti, sillä vaaleasta taustasta on hankala sanoa missä on silikonia ja missä ei. Jos teen tällaisen taustan uudelleen tilaan mustaa/ruskeaa akvaariosilikonia, vaikka ulkomailta. Tumma silikoni on helpompaa nähdä, mihin se on levitetty, ja siitä ei näy läpi niin helposti kaljut kohdat. Kaljut kohdat voi peittää myös sammaleella.





Monday, May 4, 2015

Tausta

Nyt olen saanut kaikki tarvikkseet terraarion rakentamiseen. Pumppu (Exo Terra Flo 200) on testattu ja sopiva letku hankittu. Pumppu ei ole kovin tehokas ja laitankin kaksi rinnakkaista letkua vesiputoukseen sen varalta, että haluan vaihtaa tehokkaampaan pumppuun. Taustaan tulee myös harmaa muoviputki, jonka kautta saan pumpun johdon ja lämpo- sekä kosteusanturin johdot. Taustaan tuli myös putkimaista korkkikaarnaa, johon voi istuttaa kasveja. Kun osaset olivat sommiteltu sopivasti, alkoi taustan vaahdottaminen. Käytin Sikan valmistamaa BOOM PU-vaahtoa. Minua harmittaa, ettei minulla ollut vaahdonpoistoainetta tai asetonia käytössä, sillä ensimmäiseksi vaahtotölkki päräytti pisaroita sivulaseihin. Kokeilin Sinolia ja se tuntui myös aika hyvin liuottavan vaahtoa lasista, vaikkei varmaan paras olekaan liuttomaan PU-vaahtoa. Lasin putsaus kannattaa tehdä vielä, kun vaahto on märkää, sillä kovettuneena sitä pitää raaputtaa irti. Vaahdotin joka koloon ja jätin kuivumaan. Noihin kaarnoihin joihin ajattelin istuttaa kasveja tungin sanomalehteä, ettei vaahto tunkeudu kasveille tarkoitettu tilaan, ja silikoonasin paikoilleen. Vesiputouksen kivien työntäminen vaahtoon ei onnistunut, sillä ensiksi vaahto oli niin löysää ettei kivet pysyneet ja nyt vaahto on pinnalta kova ja sisältä pehmeä joten kiven työntäminen on hankalaa. Revin ja veistelen vaahdon kuivuttua uria vesiputouksen kohtaan, joihin voin silikoonata kivet paikalle.

Silikoonasin korkkikaarnat suoraan lasiin
Istutukseen tarkoitettuun kaarnaan ja harmaaseen putkeen oli laitettu sanomalehteä, etteivät mene umpeen.
Harmaan putki on kouru jonka läpi menee pumpun virtahjohto,sekä lämpö/kosteusanturin johto. Vesiputousta varten on kaksi eri paksuista letkua varmuudeksi, sillä en tiedä riittääkö ohut letku tai Exo Terran pumppu.
Tältä näyttää vaahdotuksen jälkeen. Lasit sain onneksi aika puhtaaksi. Seuraavina pävinä pääsee muotoilemaan ja korjailemaan virheitä.

Tuesday, April 21, 2015

Uusi terraario sampeille

Sampeille on hankittu nyt käytetty terraario, joka toimii pohjana tulevalle kodille. Kyseessä on 45x45x60 exo terra. Terraario on vanhempaa mallia ja siitä on yksi kannen klipsuista katki, jälkiä ilmastointi teipistä ja käärmeen töhryjä, mutta pienellä puhdistuksella ja kannen korjailulla sinitarralla sain aikaan ihan kiva terran. Tähän olis tarkoitus tehdä tausta polyuretaanivaahdolla, korkkikaarnasta ja kookosturpeesta. Taustaan tulee myös vesiputous, joka auttaa pitämään terran kosteutta yllä. Kannen verkon päälle tulee myös osittain lasia tai kuplamuovia tukkimaan ilmareitti, sillä kosteus pääsee exosta sellaisenaan haihtumaan turhan nopeasti. Kannen suhteen pitää löytää tasapaino hyvä ilmankierron ja kosteuden välillä.

Saksaan jättämäni tilaus on matkalla ja pitää sisällään pumpun vesiputoukseen ja kasveja sekä sammalta (mm. bromelijoita, jaavan sammalta ja rahkasammalta). Olen myös haalinut puutarhakaupasta ruukkusoraa ja istutuskangasta terran viemäröintiä varten. En olis ikinä uskonut ostavani vapaaehtoisesti kasveja puutarhakaupasta, ennen tätä projektia. Taustaa pääsen rakentamaan vasta, kun Saksan tilaus saapuu. Lisäksi pitää rautakapasta vielä etsiä polyuretaanivaahtoa, mustaa silikonia ja pvc putkea.

Saksan tilaus ei ole ainut tilaus, jota odotan. Puolasta on tulossa tilaus, jonka mukana myös kolmas hämähäkki... ja oikeastaan myös sen kaksi kaveria.


Putsattu terraario
Kasviostoksia, jotka odottavat loppuja tarvikkeita

Sunday, April 19, 2015

Pet Expo 2015 ja nuolimyrkkysammakot

Olin Helsingissä Pet Expo -messuilla. Tapahtuman yhteydessä oli myös Model Expo. Vaikkakin Model Expossa oli kaikkea jännää, niin minulle Pet Expo on ehdottomasti se kaikkein mielenkiintoisin osio. Tutustuin Herppiharrastajien ständiin ja ihailin hämähäkkejä ja käärmeitä. Myös Dendrobatidae ry standillä tuli vietettyä aikaa. Viime vuonna Lemmikkimessuilla tuli vietettyä pitkän tovin siellä ja kyselin paljon nuolimyrkkysammakoista ja kiinnostuin niiden trooppisista terraarioista. Päätin silloin, että alan harjoittelemaan banaanikärpästen kasvatusta, mutta olin sitä mieltä, etten ollut valmis nuolareihin vielä.  Olin sitä mieltä myös nyt, etten ole valmis hankkimaan nuolimyrkkysammakoita. Syy oli suurimmalta osin rahallinen. Menin kuitenkin kysymään, onko tänä vuona myynnissä sammakoita ja siellä olikin kahta lajia. Toisena oli Dendtobates Tinctorious ”Azureus” värimuotona oleva pariskunta ja toisena myynissä oli pienempi laji, jonka nimeä en muista.

Seuraani liittyi tyttöystäväni Susanna, jolla oli aikaisempaa kokemusta Azureus sammakosta. Hän luopui siitä aikoinaan, sillä banaanikärpästen kasvatus osoittautui hankalaksi. Nämä kärpäset ovatkin tämän lajin hankalin osuus. Itse terra pyörii biotooppina itsestään. Sammakon jätteitä ei tarvitse juurikaan siivota, kun siirat ja hyppyhäntäiset syövät ylimääräistä orgaanista ainesta. Kasveja pitää toki karsia ja vettä sumuttaa, mutta ruoan kasvatus on se työläs osuus. Vaikka banaanikärpästen kasvatus luulisi olevan helppoa, niin ne voivat kokea massakuoleman, vaikka kaikki olosuhteet ovat optimit. Uusi kasvatus purkki pitää myös tehdä tietyin aikavälein. Kärpästen elinkaari on myös lyhyt, joten suurta reserviä ei voi kerralla kasvattaa. Kerroin Susannalle, että täällä olisi Azureuksia myynnissä, ja sen sijaan, että hän olisi puhunut minulle järkeä, hän yllytti minua hankkimaan sammakot.

Kävelin hiukan ympäri ja pohdin asiaa. Minun oli suunnitelma hankkia sammakoita, mutta ei välttämättä vielä. Oliko minulla edes kaikki tarvittava kotona tällä varoitusajalla. Menin yhdistyksen tiskille takaisin ja aloin käymään läpi, mitä tarvitsisin. Minulla oli ylimääräinen 30 cm Exo-Terra, joka olisi hyvä väliaikaisasutus, joskin liian pieni lopulliseksi. Minulla oli purkillinen kookosturvetta, joka sopii pohjaksi, pari juurakkoa, kookosmaja piiloksi, vesikuppi, korkkikaarnaa, kultaköynnös, muovikasveja, kuivia lehtiä, lämpö- ja kosteusmittari sekä Suskilta peritty LED akvaariovalaisin. Totesin, että nurkissani olisi kaikki tarvittava. Ainoastaan ruoka puuttui. He kuitenkin lupasivat antaa minulle kasvatustarvikkeet ja ison kasan Drosophila Hydei-kärpäsiä, joilla päästä alkuun. Päätin mitä tässä pähkäilemään… tämä tulisi tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Ostin Sammakot.

Kotiin päästyäni rakensin väliaikaisterran ja siitä tuli oikeastaan aika kiva. Laitoin kuvan myös harrastusryhmään Facebookissa, vaikka pelkäsin tulevani lynkatuksi heräteostoksen vuoksi. Harrastajat osoittautuivat aika avarakatseisiksi asian suhteen. Väliaikaisterra sai jopa kehuja.

Sammakot asettuivat hyvin kodiksi, vaikka naaras (Akka) hiukan dominoikin Ukkoa. Päivien saatossa kiusaaminen on tosin jäänyt ja ne ovat sovussa. Ne ovat aikaisemminkin asuneet yhdessä ja onnistuneet myös kutemaan edellisellä omistajalla. Viimepäivät ovat olleet aika kuumeisia lopullisen terraarion suunnittelua. Minulla on mielessä hankkia käytetty terra tai akvaario. Haaveilen myös rakentavani siihen itse taustan ja vesiputouksen. Netistä löytyy paljon ohjeita, joita olen jo puolivuotta halunnut päästä kokeilemaan käytännössä. Tulevaisuudessa raportoin projektin etenemistä.

Väliaikaisterra
Azureus pariskunta
Lähikuva uroksesta
Kuva sisustuksesta